Meillä on oma koulu! Oma keidas lapsille ja nuorille
Voin rinta rottingilla sanoa, että meillä on oma koulu, koulu joka on vanhempien, lasten opettajien ja koulun muun henkilökunnan yhteinen sydämen asia. Vantaalla Vallinojalla sijaitseva koulu on avoin kaikille lapsille, se ei ole eliitin yksityiskoulu, se ei ole höpöhöpötieteiden yliopisto, vaan koulu jossa opitaan samoja oppiaineita kuin muissakin kouluissa ja jossa koulun lopuksi kirjoitetaan samat ylioppilaskirjoitukset kuin muuallakin Suomen lukioissa.
Koulussamme oppilaat saavat vain enemmän
Tavallisten koulun oppien lisäksi koulussamme on aimo annos luovia aineita, on näytelmiä, puutarhanhoitoa, kuvataiteita, musiikkia, luovaa liikuntaa, metallitöitä, savitöitä, kirjansidontaa, Lapin vaellus, maanmittausleiri, maatalousleiri, sekä kulttuurihistorian ja arkkitehtuurin opintomatka Euroopan kulttuurikehtoihin.
Steinerkouluissa opetus pohjaa Rudolf Steinerin luomaan näkemykseen ihmisestä, lasten kehityksestä ja oppimisesta. Nämä näkemykset ovat ihmislähtöisiä, eivät niinkään talouden tai elinkeinoelämän tarpeista tapahtuvia. Opettajamme ottavat oppilaat yksilöinä. Opetus tehdään lasten ehdoilla, opitaan tekemällä ja oppimalla mistä maailman lainalaisuudet johtuvat.
Yhteisöllisyys on koulumme voimavara. Olemme yhteisö, jossa heikommistakin pidetään huolta. Steinerkouluja löytyy maailmalta joka mantereelta, monissa maissa Waldorfkoulujen nimisinä. Steinerkoululiikkeen kansainvälisyys mahdollistaa oppilasvaihdot eri maiden koulujen kanssa ja oppilaan paluun vaihtoajan jälkeen omalle luokkaasteelleen.
Otamme kouluumme uusia oppilaita kaikilla luokka-asteilla oppilasmääristä riippuen. Luonnollisia saumakohtia tulla kesken koulunkäynnin kouluumme ovat lukion tai yläasteen aloitukset. Tervetuloa kaikki mukaan koulumme toimintaan oppilaana ja vanhempana. Kaikki me steinerkoulun vanhemmat olemme tavallisia ihmisiä, jotka vain haluavat lapsilleen enemmän; turvallisen ja parhaan mahdollisen ympäristön oppimiseen.
Jouni Gustafsson